torstai 26. maaliskuuta 2009

Vaivoja vaivoja, voi ja voi.



Käytiin Nopin kanssa lääkärin pakeilla tiistaina kun Noppis alkoi ontumaan ajoittain. Ikävä kyllä diagnoosi oli kurjaa kuultavaa, oikean polven nivelrikko oli ontumisen syynä. Nyt on herralla Rimadylit sun muut kehissä ja yritetään pitää riehumiset kurissa että nivelen tulehdus helpottaisi, helpommin sanottu kuin tehty.. Mutta kyllä se tästä, hetki meni selvittäessä ajatuksia ja tajutessa miten asiat tästä edes menevät Nopan osalta, mutta onneks ei ole aivan maailmanloppu vaikka kamalalta se tuntui aluksi. Herra Huu lähettää kaikille tsempityksiä antaneille märän suukon. :)

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Bruno & Aris



Tänään mennään Maijan kanssa jo kolmannen kerran ulkoiluttamaan paria mahtishauvaa, Brunoa ja Arista (http://sitebuilder.viipurinkoirat.fi/page15.aspx) . Koirakaksikko on matkannut suomeen Kristiinan luo Viipurista etsimään uusia koteja. Me käydään Maijan kanssa pikkasen sosiaalistamassa poitsuja, vaan täytyy kyllä sanoa että on nuo koirat sitten uskomattoman sopeutuvaisia. On ollut sellanen muutos siitä kun pojat tulivat suomeen ja mitä nyt on nähnyt kaksikkoa! Voi kun pojat löytäisi pian hyvät pysyvät uudet kodit itselleen, kyllä olisivat sen ansainneet! Nuo hauvaset on Maijan kummikoiria, mun oma kummikoira majailee Viipurissa, herra nimeltä Baron, lutunen mussu hänkin http://sitebuilder.viipurinkoirat.fi/page110.aspx .
Kohta pääsee taas moikkaa muruja, jeeeeeeeee!

Pulipuli II


Jaahans, perjantaina oltiin taas Hyvinkäällä uittamassa koiria, Maija oli Sampon kanssa ja Tiina Kitin kanssa. Voi että nuo mussut nauttii uimisesta! Pepistäkin huomaa että on kunto noussut tässä uintien myötä, jaksaa uida puoli tuntia noin vaan hengästymättä pahemmin. Tietysti me pidetään pikku tauko aina välillä, vaikka tuo neiti olis vaan koko ajan menossa altaaseen. Nyt ollaan onneks oltu viksuja ja varattu jo seuraavat kolme aikaa, ei tule nyt niin pitkiä taukoja uintien välille! :) Voi kun tulis pian kesä niin pääsis tuonne ihan oikeesti ulos uittamaan hauvoja.. Nopi pääsis kanssa kahlaamaan.. herrahan ei siis todellakaan ui, se on ihan hui kauhistus Nopalle, harmi sinänsä.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Treen KV 15.3.2009


Käytiin eilen Tampereella näyttelyssä, olipas mukava nähdä kaikkia ihania kamusia siellä :) Peppi jaksoi hallin ahtaudesta huolimatta olla reipas... voi kun ei olisi niin ahdasta aina tuolla Tampereella mutta minkäs teet, koiramäärät tuskin tulevat pienenemään..
Staffit arvosteli alankomaiden Martin van den Weijer. Ilmeisesti Neiti P oli hänen mieleen koska sai hyvän arvostelun, ERI-nauhan ja sijoitti luokassa kolmanneksi. Avoluokassa oli 9 narttua joten luokkasijoitus miellytti erityisen paljon! Seuraava koitos on Lappeenrannassa huhtikuun 13. pv. :) Kuvan Pepistä Treella ottanut Henna Lehtinen!

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Pentukuume


Mä näin tossa asiakkaalla 9-viikkoisen russelipennun eilen ja voi kun tuli taas pentukuume päälle, miten nuo puppelot voikin olla niin suloisia! :) Nopi ja Pepitakin kasvoivat niin nopsaan isoiksi et huh vaan ku aika lentää!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Pulipuli


Voi että, pitäs olla ajoissa liikenteessä kun varailee aikoja uimaan.. pöhmöh, ei tunnu riittävän kun soittaa viikkoa aiemmin.. pöhmöh.. tulis jo kesä niin vois viedä tonne ulos uiskentelemaan nuita hauwoja :)


tiistai 3. maaliskuuta 2009

Possu


Nopi pullukka, mikähän sen mahan on noin turvottanut...Peppi taasen on ihan ok, normaalin vatsalinjan omaan neiti.. hmm.

maanantai 2. maaliskuuta 2009

2008 loppuvuoden ja 2009 alkuvuoden näyttelyjuttuja...


Lokakuun lopulla lähdimme pidemmälle reissulle taas luottoseurassa, ajelimme seinäjoelle Maijan ja Sampon kanssa. Hauska yönyli-reissu, kuten aina tuppaa olemaan tuon kaksikon kanssa. Näyttely oli lauantaina 25.10.2008 ja arvostelemassa staffeja oli slovenialainen Brigita Kremser. Peppi sai sijoituksen AVO ERI.

Seuraava näyttely olikin sitten lahden toisella puolella, eli Virossa. Maija lähti seuraneidiksi joten hauskoja hetkiä oli taas tiedossa. Tuomaroimassa oli tuomarimuutoksen takia suomalainen Johan Juslin. Tuo uutinen oli pikkasen plääh.. Peppi oli tämän herran käsittelyn jälkeen AVO EH2. Peppi oli reipas tyttö reissussa vaikka mukana ei ollutkaan "poikaystävä" Sampoa, hotellissakin neiti torkkusi vaan kun kävimme Maijan kanssa ostoksilla ja syömässä. Tosin Peppi kerran ilmeisesti oli kokeillut päälleen yhtä minun toppia, koska se oli vedetty matkakassista ulos :)

Sitten oli taas hiukan pidemmän reissun aika marraskuussa ja yllätys yllätys, matkaseurana jälleen Maija&Sampo. Jyväskylään on aina mukava matkata, tilavat kehät ja kehänlaidat toivottavat tervetulleeksi vuodesta toiseen. Tällä kertaa teimme päiväreissun, emmekä yöpöyneet Jyväskylässä kuten viime vuonna. Tuomarina näyttelyssä oli venäläinen Alexei Belkin ja hän arvosteli Pepin hienosti AVO ERI4-sijalle. Kotimatkalla meidät yllätti sellainen lumimyrsky ettei pahemmasta väliä. Kyllä täytyy sanoa että vaikka onkin hyvät hermot niin kyllä tuntui matka pitkältä siinä kelissä! Pääsimme kuitenkin suht vähän kärsineinä kotiin saakka turvallisesti.

Tämän vuoden ensimmäinen näyttely oli Turussa 24.1.2009. Staffit arvosteli ruotsalainen Gertrud Hagström, Peppi oli AVOluokassa ERI:n arvoinen. Tähän reissuun yhdistimme Pepin kanssa jo perinteiseksi muodostuneen vkloppu kyläilyn Pepin kasvattajan Tarjan luokse. Siellä neiti pääsi taas leikkimään yllin kyllin monen kamun kanssa. Oli tosi hauskaa!

Seuraava näyttely on parin viikon päästä Tampereella 15.3.09, staffeja on ilmottu hurja määrä, 80 kpl!!! Huh hah ja hei! :) Lappeenrannassakin mennään piipahtamaan pääsiäisen tienoilla, muitakin juttuja on luvassa mutta niistä myöhemmin lisää. Nyt laittamaan koirille iltapalaksi pikkasen puuroa ja piimää.. nam!
Pepin vanhempia näyttelyjuttuja..
http://noppajapeppi.irc.fi/paivityksia.htm
Kuvia mm. possuista :)
http://kuvablogi.com/blog/15646/


Nopan ja Pepin kotarit
http://noppajapeppi.com/

Hiljaa hyvä tulee...

Tämähän tuntuu kätsältä hommalta, josko tänne laittas ajan kanssa juttuja hauvoista ja muista jutuista jos siltä tuntuu :) Kunhan nyt ensin tutustuu miten tämä "toimii".