maanantai 17. elokuuta 2015

Loma ja helle!

Noniin, taas on aikaa vierähtänyt sitten viimeisen tekstin! Kesä on tullut vihdoin, mulla alkoi loma pari viikkoa sitten ja siitä lähtien on ollut ihanan lämpimiä päiviä, helteitä suorastaan. Koirat ei nyt pääse aina pitkille lenkeille kuumuuden takia mutta me tehdään sellasia nuuhkuttelulenkkejä ja hauvelit pääsee makoilemaan nurmikolla ja syömään heinää sun muuta kivaa. Kesä on mennyt tosi hyvin, kaikki koirat on olleet terveinä. Pampulalla oli juoksu juhannuksen aikaan ja taas mietin, että miksi en ole vielä leikkauttanut sitä, kyllä vois olla jo aika niin pääsis noista juoksuista eroon, Noppakin stressaa niistä tosi paljon, tai no stressaa ja stressaa, on innoissaan ja sit meinaa läkähtyä kun ei voi antaan Pampulan olla rauhassa. Niitä sitten piti erotella täällä kotona omiin paikkoihin välillä mutta onneksi sellanen on vaan tilapäistä pahimman aikaan. Peppi kävi lekurissa rokotuksilla ja samalla putsattiin hammaskivi pois, tuo keikka meni hyvin, Peppi oli sen päivän tokkurainen mutta jo seuraavana päivänä oma itsensä. Ollaan käyty Pepin kanssa aika ajoin Itiksessä vanhustenkodilla moikkaamassa mummoja ja pappoja, ne on olleet kivoja reissuja, kohta meillä alkaakin taas omat normivierailut Puotilassa joka toinen tiistai. Läjä kuvia alla, sekalaisia sisä- ja ulkokuvia mussuista!
Noppa lepäilee

Pepita

Noppa vaativana taustalla..

Murut

Noppis

Pamppis

Pampula laskee että mä pussitan just oikean määrän siipiä pusseihin..

Pampula Kivikossa

Tytöt

Peppi lekurireissulla

Noppa nauttii

Tytöt

Peppi nauttii

Yks juoksunen tytteli eristettynä

Kaunis Pampula

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti