Ajattelin herättää tämän blogin henkiin muutaman vuoden takaa. Silloin kirjoittelin staffeista ja niiltä ajoilta mukana menossa on edelleen staffimummu Pampula. Pampula on nyt vajaa 12 -vuotias ja saanut kaverikseen pari whippetiä, Korpun ja Kiivin. Korppu on nyt kolme vuotta ja Kiivi vähän yli puolitoista vuotta. Ajattelin kirjoitella satunnaisesti yleisesti meidän kuulumisia ja koirien harrastuksiin liittyviä asoita. 

Vaikka Pampula pärjäsi kahden muun staffini kuoleman jälkeen ihan hyvin ainoana koirana niin alkoihan se pentukuume jyllätä kuitenkin jossain vaiheessa. Olin jo miettinyt eri rotuvaihtoehtoja ja yhtenä vahvana oli mm. Lancashireheeler, tutustuin rotuun aika hyvin, mutta sitten joku siinä alkoi kuitenkin tökkiä. Luin rodun JTO:n ja ehkä siinä mainittiin luonteiden osalta jotain sellaista mikä sai minut vaihtamaan suuntaa. Ystäväni Annika tuumasi jossain vaiheessa, että mites whippet! Siitä sitten olikin helppo lähteä tutustumaan näihin hauskan näköisiin, hieman honteloihin tyyppeihin. Tutustuminen olikin todella helppoa, koska monella staffitutullani oli whippetejä. Kävin myös koiranäyttelyissä tutustumassa rotuun ja kasvattajiin. Sieltä sai myös monta hyvää vinkkiä ja ajatuksia rodusta. Käytyäni moikkaamassa livenä montaa yksilöä päätös alkoi olla helppo. Annikan Hoppu oli ensimmäinen whippet johon tutustuin ja se oli kyllä menoa heti alusta. Hoppu oli todella avoin ja sydämellinen tyyppi. Yllätyinkin miten staffin oloinen se luonne tuntui olevan vaikka en oikein tiennytkään mitä odottaa. Tämä avoimuus ja sosiaalisuus oli minulle tärkeä seikka miettiessä uutta rotua, olin tottunut staffien kanssa sellaiseen ihmisystävällisyyteen ja reippauteen ja olin iloinen kun huomasin näitä samoja piirteitä kaikissa whippeteissä joita sain käydä tapaamassa. 

Koska Pampula ei ole mitenkään koiraystävällinen tyyppi staffimaiseen tapaan, niin minua jännitti kovasti miten se ottaa vastaan uuden tulokkaan. Sekä Korpun, että Kiivin kotiin tulo menikin erittäin hyvin ja sain huomata, että Pampula on selvästi laumakoira ja osaa suhtautua normaalisti pieneen pentuun, eikä heti yritä haukata sitä suuhunsa. Olen ollut uuden rodun valintaan erittäin tyytyväinen ja luulen, että pysyttelen jatkossakin tässä innostavassa, aktiivisessa ja hauskassa rodussa. 

Kevät tuli lopulta!

Kevät, vähän tuntui, että sitä sai taas tänä vuonna odottaa. Nyt on loputkin lumet sulaneet ja koiran tassullekin terävät hiekat ajettu kaduilta pois. Minua innoitti kirjoituspuuhiin tänne blogin puolelle se seikka, kun olen viime aikoina laittanut merkille miten minun ja Pampulan suhde on muuttunut, ilokseni parempaan suuntaan. Onhan se varmasti ihan loogista, että kun neiti saa nyt kaiken huomion ja ennen kaikkea puuhastellaan yhdessä enemmän niin Pampula on kyllä ottanut paljon enemmän kontaktia itse ja ulkonakin tottelee jo puolesta sanasta. Yllättävää kyllä Pampulan aggressiivisuus muita koiria kohtaan on myös vähentynyt ja se jos mikä on mahtava juttu. Tosin ne tosi pörröiset ja karvaiset isommat tummat koirat saavat vielä aika kovaa ryöpytystä osakseen jos en ole hoksannut ottaa Pampulaa käskyn alle tarpeeksi ajoissa. Pepin lopetuksesta tulee kohta jo puoli vuotta, ei uskoisi, Nopankin neljä kuukautta. Tuntuu, että noista surullisista tapahtumista olisi paljon vähemmän aikaa, mutta ehkä ne tapahtumat vain merkittävyytensä vuoksi ovat jääneet niin voimakkaina mieleen, että ajan kulku hämärtyy. Pampula on edelleen reipas hauveli ja ei ole näkynyt kaipauksia kavereita kohtaan. Täytyy sanoa, että nyt kun tähän yhden koiran talouteen on tottunut, niin mielessä käy, että olisiko se hyvä pitää aina näin. Nyt on aikaa touhuta koiran kanssa kunnolla ja keskittyä paremmin, Pampula on kätevä ottaa mukaan pikku reissuille eikä tarvitse hätäillä kotiintulon kanssa. Mutta katsotaan, pentukuume jyllää voimakkaana ajoittain, varsinkin ehkä näin keväänä kun tuntuu olevan muutenkin kaikenlaisia kuumeiluita päällä. Muutama kuva Pampulasta, mun rakas reipas mussukka!

Parsakaali on Pampulan lempparia!

Välillä hassuillaan!

Pampula hierotaan säännöllisesti

Ulkona on lähes aina joku keppi suussa

Suihkuttelujuttuja

Rotta on lempparilelu

Kerrostalokyttääjä vauhdissa

Reipas Pampula!

Kevät etenee vähitellen ja josko ne lumetkin alkaisivat kohta sulaa urakalla. Kohta ollaan jo maaliskuun puolivälissä ja aika paljon lunta tuolla on ja eilen tuli roimasti lisää vielä.  Me olemme Pampulan kanssa totutelleet olemaan kahdestaan ja täytyy sanoa, että olen todella iloisesti yllättänyt miten hienosti Pampula on ns. pärjännyt ainoana koirana. Tuo seikkahan oli huolestuttamassa päällimmäisenä kun Pampulan kaverit lähtivät koirien taivaaseen. Hienosti on siis mennyt ja tuntuu, että Pampula vain nauttii tilanteesta, kaikki huomionosoitukset ja herkut kohdistuu vain häneen. Helpottavaa vähintään ollut huomata, että kotiin töistä tullessa vastassa on ollut koko ajan rauhallisen oloinen ja iloinen hauveli. Mahtavaa! Me ollaan puuhasteltu kivoja juttuja ja Karhulan Tiina kävi mm. ottamassa Pampulasta muutamat ulkokuvat ja niistä tuli eri hienoja. Pampulaa on myös käyty hieromassa ja seuraavaksi taidan varata ajan osteopaatille joka saa tarkastaa Pampulan kropan kunnon hieman tarkemmin, selästä voi olla sanomista. Me ollaan myös käyty moikkaamassa mun äitiä Oulunkylässä palvelutalossa. Pampulalla oli sellanen epävirallinen kaverikoirakeikka kun muutkin asukkaat rapsuttelivat Pampulaa. Olen tosi ylpeä miten hienosti Pampula käyttäytyi vierailulla, neiti on hieman sellainen rauhaton häslä mutta osasi ottaa mummujen rapsutukset hienon tyynesti vastaan. Muutama kuva meidän touhuista, muistakaa höpsötellä koirienne ja muiden lemmikkienne kanssa ja mukavaa kevättä!

Noppa in memoriam!

Elämä on välillä kummallista ja asioita saattaa tapahtua lyhyen ajan sisällä paljonkin! Pepin kuolemasta on vain kaksi kuukautta kun jouduin lopettamaan Nopan, rakkaan ensimmäisen oman koirani. Nopalla vaikeutui hengitys 31.12 eli uuden vuoden aattona ja Pampulan syntymäpäivänä. Kiiruhdimme Viikkiin hätäpäivystykseen, jossa ei annettu hyvää ennustetta Nopan voinnille joten minun piti tehdä raskas päätös päästää Noppa Pepin luokse. Nopan poismeno ei ollut niin suuri järkytys kuin Pepin kuolema, joka tuli niin sanotusti puskista eteen. Nopan kroppa ja vointi oli ikään kuuluvan oloinen, Noppahan oli jo 15 vuotta ja 7 kuukautta vanha herra. Noppa oli kuitenkin suhteellisen reipas koira ikäisekseen ihan tuohon viimeiseen päivään saakka. Noppa söi ja joi, liikkui ulkona reippaasti ja leikki sisällä, saimme nauttia Nopan seurasta täysillä loppuun asti. Nyt on kyllä jotenkin outo ja ja tyhjä olo, en ole vielä toipunut Pepin kuolemasta ja nyt surraan yhtäkkiä toistakin rakasta. Se tuo lohtua, että Nopan tila eteni tavallaan nopeasti eikä Noppa kärsinyt liikaa tai pitkään, Nopalla oli hyvä ja pitkä elämä ja Noppa toi iloa monen elämään. Nyt me opettelemme Pampulan kanssa uutta elämää, hieman huolestuttaa, että miten Pampula tottuu olemaan ilman yhtään koirakaveria, kun on koko elämänsä jonkun kaverin kanssa aina jakanut. Onneksi Pampula on aina leimautunut enemmän ihmisiin kuin koirakavereihin niin ehkä neiti tottuu nopeastikin tähän uuteen elämäntilanteeseen. Noppa, me kaivataan sua tosi paljon, mutta nyt saat taas leikkiä ja olla Pepin kanssa! 💜 Me nähdään vielä!

Peppi in memoriam!

Meillä on ollut surua, Peppi jouduttiin lopettamaan marraskuun 2. päivä, koska murulla todettiin vatsassa kasvaimia, joita ei voitu poistaa, sisäinen verenvuoto aiheutti akuutin kivun ja tuon ultran jälkeen jossa kasvaimet todettiin lääkäri suositteli, että Peppi päästetään pois. Olin musertunut tuosta diagnoosista, mutta vaihtoehtoja ei ollut, Peppi oli pääsettävä kivuistaan. Peppi oli pennusta mummuksi asti maailman kiltein staffi, mun rakas murunen, taitava temppuilija, luonnetestissäkin todettu hyvähermoiseksi ja hyvin toimivaksi staffiksi, näyttelyissäkin Peppi pärjäsi saaden mm Viron ja Suomen valionarvot.  Pepin kanssa ehdimme ilahduttaa ihmisiä parin vuoden ajan kennelliiton kaverikoiratoiminnassa, muistan aina miten Peppi ilakoi kun kaivoin kaverikoirahuivin kaapista, neiti tiesi, että nyt on kivaa tiedossa! Vieläkin vajaa pari kuukautta Pepin kuolemasta suru puristaa rintaa ajoittain kovasti, ikävä on valtava. Miten yksi koira voikin tuoda elämään niin paljon iloa! Peppi, aina muistoissa,

Kaivaten Tamara, Noppa ja Pampula 💜💜

Noppa huikeat 15 vuotta!!

Laiska mami on unohtanut tänne kertoa, että yhdellä murmelilla, Nopalla oli 22.5 15-vuotis synttärit!! Ei voi tajuta mikä onni on saada vieläkin nauttia terveen ja reippaan Nopan seurasta, aivan mahtavaa! Päivä kerrallaan mennään jo näillä maileilla, rapsutellaan ja ollaan kiitollisia, että herra siinä vieressä tohottaa ja tuhisee ja haahuilee ja vaikka mitä!

Nopalta poistettiin noin kk ennen synttäreitä aika ruman näköiseksi äitynyt kasvain kyljestä ja nyt kun siitä pienestä harmista päästiin niin meno on taas rauhallisempaa, Nopan ei tarvitse huomioida sitä tyhmää pattia siinä kyljessä rapsuttelemalla tai muuta. Noppa toipui hienosti operaatiosta ja hampikivikin poistettiin joten senkin puolesta on huoletonta olla.

On se rakas!! 💜💛

Peppi 12-vee!

Huraa ja jipii, Peppi täytti eilen 14.5 12-vuotta! Pepistä ei kyllä ikinä uskoisi, että on jo noin vanha mummukka. Mummeli on harmaantunut hyvin hintsusti ja jalka nousee kuin nuoremmalla tytöllä! 😍Peppi on edelleen aina kaikessa mukana ja lähdössä mukaan joka kerta kun pistän kenkiä jalkaan. Me käymme vielä myös Puotilassa moikkaamassa mummot ja papat pari kertaa kuussa. Jatkamme tuota toimintaa niin kauan kuin Pepissä virtaa ja intoa riittää!  Onnea vielä rakas muruseni, tulkoot vielä monta synttäriä lisää!  Muutama kuva mun hieman innottomasta mallista! 😀